Lappu soimaan!

Etusivu
Johdanto
Nuotinkirjoittajan työ
Sovitukset ja äänikuva
Valmistelutyöt
Esitysohjeet
Harmonia
Instrumenttien merkintätavat
  Rummut
  Basso
  Kitara
  Koskettimet
Stemmalaulut
Viimeistely
Seitsemän käskyä
Lähteet ja kiitokset
Ota yhteyttä!

Stemmalaulut

Yhtyesoittajien keskuudessa stemmalaulutaitoisia soittajia on vaihtelevasti, mutta mikäli kappaleeseen kuuluu olennaisena osana stemmalaulut, on ne syytä kirjoittaa nuottiin joka tapauksessa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että stemmalaulupaikkoihin kirjoitetaan sekä laulumelodia(t) että sanoitus. Mikäli samaisessa kohtaa nuottia diskanttiviivasto on jo täynnä soitannollista informaatiota tai mikäli stemmoja on useampia kuin yksi, saattaa olla järkevää varata kokonaan erillinen diskanttiviivasto stemmalauluja varten. Tällöin tämä viivasto tulee merkitä selkeästi (esim. "BG Vox"), jotta sitä ei vahingossakaan voi luulla jonkun instrumentin soitannolliseksi ohjeeksi. Kuten kuvasta 13 voidaan havaita, useamman laulustemman voi kuitenkin merkitä samalle viivastolle, jos niissä on sama lyriikka ja sanojen rytmitys.

Stemmalauluja

Kuva 13. Stemmalauluja

Joissain tapauksissa on myös mahdollista mahduttaa järkevästi sekä soitannollinen informaatio että stemmalaulut samalle viivastolle. Tällöin on selvyyden vuoksi hyvä idea kirjoittaa nämä kaksi melodialinjaa eri äänille (nuotinkirjoitusohjelmissa yleensä "voice") ja varmistaa, että nuottien varret osoittavat toisessa linjassa ylöspäin, toisessa alaspäin (kuva 14). Luettavuutta helpottaa entisestään, jos melodialinjat pysyttelevät riittävän kaukana – mielellään vähintään terssin päässä – toisistaan, eivätkä ainakaan risteä missään kohtaa.

Soitannollista informaatiota ja stemmalauluja samalla viivastolla

Kuva 14. Soitannollista informaatiota ja stemmalauluja samalla viivastolla

Tämä sivu on päivitetty viimeksi 7.11.2010 klo 22:54 | Valid XHTML 1.1! | © Jukka-Pekka Berg