Esitysohjeet
Perinteisten esitysohjeiden osalta kevyen musiikin nuoteissa suositaan samaa italiankielistä musiikkisanastoa kuin esimerkiksi klassisen musiikin nuoteissa. Näiden merkintöjen käyttö harvoin on kuitenkaan erityisen runsasta, mikä on tilanne myös artikulaatiomerkkien kohdalla, tosin staccato- ja tenuto-merkintöjä (piste ja viiva nuotin pallon läheisyydessä) näkee toisinaan (kuva 1). Myös aksentteja käytetään jonkin verran, mutta esimerkiksi dynamiikkamerkinnät (p, mf, fff jne.) ovat harvinaisia. Mikäli dynamiikkamerkkejä käytetään, ne tulisi sijoittaa hieman ennen sitä kohtaa, jossa niiden vaikutus alkaa.
Kuva 1. Staccato- ja tenuto-merkit
Useimpia perinteisiä italiankielisiä esitysohjeita on mahdollista soveltaa sellaisenaan kevyeen musiikkiin, joten niitä ei ole katsottu tarpeellisiksi korvata vaikkapa englanninkielisillä vastineilla. Esimerkiksi hidastukseen (ritardando) törmää hyvin monen kappaleen lopussa: nuottiin se on yleensä merkitty ”rit.”-lyhenteellä sekä usein sitä täydentävällä katkoviivalla, joka ulottuu hidastuksen alusta sen loppuun. Samoin esimerkiksi improvisoitu osio ilmaistaan nuotissa ”ad lib.”-merkinnällä ja usealla instrumentilla yhtäaikaisesti soitettava melodiaosuus (unisono) ”unis.”-merkinnällä.
Muilta osin, johtuen osittain Real Book -nuottien merkintätavoista, mutta myös ylipäätään musiikkialan kansainvälisyydestä, sanalliset ohjeistukset ovat pääsääntöisesti englannin kielellä. Tämä koskee etenkin soittimien ja soundien nimiä. Myös joitakin ”sekakielisiä” kummajaisia on vakiintunut kevyen musiikin nuotteihin: jos soittimen tulee olla hiljaa, merkitään nuottiin yleensä italiaksi ”tacet”, mutta kun soittimen halutaan taas soivan, tavataan nuottiin kirjoittaa englanniksi ”play”. Takuuvarmasti ainoastaan suomenkielisten muusikoiden käyttöön päätyvissä nuoteissa näkee toisinaan myös suomen kielellä kirjoitettuja esitysohjeita, etenkin tyylilajia ja soundeja kuvailtaessa: ”hidas kanttibeat”, ”särökitara” jne.