Kitara
Aivan kuten basso, kitarakin on transponoiva soitin: myös kitaralle nuotit kirjoitetaan oktaavin verran niiden soivaa sävelkorkeutta ylemmäs: diskanttiviivastolla normaalivireisen kitaran paksun E-kielen tuottama sävel kirjoitetaan kolmannen ala-apuviivan alle. Vastaavasti ohuen E-kielen tuottama sävel kirjoitetaan neljänteen väliin.
Kitaristille on hyödyllistä mainita nuotissa soundeihin liittyen ainakin se, halutaanko akustista kitaraa (usein nuoteissa esim. "Ac. Guit"), puhdasta sähkökitarasoundia ("clean") vaiko säröistä sähkökitarasoundia. Tämä on hyvin karkean tason jaottelu, jossa etenkin "särökitara" jättää vielä todella paljon tulkinnan varaa ilman lisätäsmennyksiä. Tämän vuoksi saattaa olla hyvä idea käyttää merkinnöissä useiden kitaristien ymmärtämää ammattisanastoa, jossa termi "overdrive" (monesti lyhennettynä "OD") tarkoittaa miedompaa säröä, kun taas termi "distortion" (monesti lyhennettynä ("dist") kuvaa isompaa ja täyteläisempää särösoundia. Kolmas särösoundin päätyyppi on fuzz, jota käytetään toisinaan pop- ja rock-kappaleissa esimerkiksi sooloissa tai uloskirjoitetuissa melodialinjoissa.
Kuvassa 11 näkyvät soundiohjeet puhtaalle ja säröiselle kitaralle nuottikuvassa. Merkintä "P.M." (palm mute) tarkoittaa, että soitettavia kieliä vaimennetaan plektrakäden kämmensyrjällä, minkä tuloksena niiden sointi jää lyhyeksi. Puhekielessä tästä tekniikasta käytetään nimitystä "demppaus" ja se kuuluu kitaransoiton perustekniikoihin. Jälkimmäisestä esimerkistä löytyy kuusikielisen kitaran normaalivireen alapuolelle jäävä D-sävel, joka saadaan tässä tapauksessa helpoimmin laskemalla kitaran kuudennen (paksuimman) kielen vire E:stä D:hen. Nuotin alkuun tämä voidaan merkitä sanallisesti esimerkiksi "Guitar in Drop D tuning" tai "Tune 6th string down to D".
Kuva 11. Kitarasoundiohjeita nuottiviivastolla
Jos nuotinkirjoittaja ei kykene arvioimaan, miten kuulemansa kitarasoundi tulisi nuottiin merkitä, kannattaa asia ehdottomasti varmistaa joltakulta osaavalta kitaristilta. Ei ole hyödyllistä jättää nuottiin epämääräistä merkintää, joka tuskin tuottaa konserttitilanteessa halutun kaltaisen lopputuloksen. Nuotinkirjoittajan, kuten kenen tahansa muunkin ammattitaitoon kuuluu olennaisena osana nöyryys, joten kannattaa hyväksyä se tosiseikka, että kaikkea ei voi tietää, eikä ole lainkaan noloa kysyä neuvoa joltakulta asiaan tarkemmin perehtyneeltä, mikäli lopputuloksesta saadaan sillä tavoin parempi.
Kaikenlaisia sähkökitaran efektejä voi nuotissa luonnollisesti toivoa, mutta jokaisen kitaristin efektivalikoima – mikäli sellaista ylipäätään on käytössä – on yleensä sangen yksilöllinen, mistä johtuen toiveet eksoottisemmista efekteistä saattavat osoittautua turhiksi ja jopa soittajaa hämääviksi. Wah wah:ia, tremoloa ja viivettä (delay) on kuitenkin nähty suositeltavan muutamissa komppilapuissa, ja kieltämättä aika monen kitaristin valikoimasta kyseiset efektit yleensä löytyvätkin muodossa tai toisessa. Kitaraosuuksia ei kannata kuitenkaan kirjoittaa lähtien siitä oletuksesta, että kitaristilla on valikoimassaan kaikki ne efektit, jotka nuotinkirjoittaja on onnistunut kappaleen levyversiosta tunnistamaan tai muuten vaan päässään kuulemaan osana esitettävää versiota.
Nuotinkirjoittajan on hyvä tiedostaa se, että läheskään jokainen pääinstrumenttinaan sähkökitaraa soittava kitaristi ei välttämättä omista keikkakäyttöön soveltuvaa (eli mikrofonilla varustettua ja hyväsoundista) akustista kitaraa. Lisäksi, aivan kuten konserttiflyygelissä ja kirkkouruissakin liki ainoat yhtäläisyydet ovat sävelten järjestys koskettimistolla, myös sähkökitara ja akustinen kitara ovat pitkälti kaksi täysin eri soitinta: niitä soitetaan yleensä selvästi eri tavalla, mistä johtuu se, että edes maailmanluokan sähkökitaristi ei automaattisesti ole ilmiömäinen akustisen kitaran taitaja tai päinvastoin, joskin poikkeuksiakin on. Mikäli akustinen kitara on keskeinen osa nuoteiksi kirjoitettavaa kappaletta, kannattaa joko varmistaa etukäteen, että kohdekokoonpanon kitaristilla on käytettävissään asiaankuuluva instrumentti ja edes jonkinlainen tuntuma siihen tai vaihtoehtoisesti kirjoittaa kitaraosuudet hyvää makua noudattaen sen verran yleispäteviksi, että ne kuulostavat riittävän tyylinmukaisilta sekä sähkö- että akustisella kitaralla soitettuina.
Kitaraosioita kirjoittaessa huomionarvoista on myös se tosiseikka, että instrumentin vaihtaminen kesken kappaleen akustisesta kitarasta sähkökitaraan tai päinvastoin harvemmin käy päinsä, joten keskelle sähkökitaravetoista rock-kappaletta voi olla kohtuutonta vaatia herkkää akustisen kitaran näppäilyä ainakaan yhtyeen ainoalta kitaristilta. Sen sijaan sähkökitaraosuus puhtaalla soundilla samaiseen kappaleeseen on yleensä helpostikin toteutettavissa. Jos kappaleen keskeinen instrumentti on akustinen kitara, kannattaa koko kappaleen kitaraosuudet kirjoittaa nuottiin siitä lähtökohdasta, että kitaristi soittaa akustista kitaraa koko kappaleen ajan ja muut harmonia- ja melodiamausteet ovat lähinnä kosketinsoittajan vastuulla.